• sisustus,  suunnittelu

    Sisustusta ja pintamateriaaleja, osa 1. Lattiat

    Talon sisäpuolisten tilojen suunnittelu on itselle ehkä sitä kaikkein kutkuttavinta aluetta ja minulla on aika vahva näkemys siitä, minkälaisista asioista pidän ja minkälaisista en. Kantavana ajatuksena talon pintamateriaaleja valitessa on ollut yrittää suunnitella aikaa ja trendien muutoksia kestävä kokonaisuus, joka ei kuitenkaan olisi liian tylsä. Olemme myös halunneet valita mahdollisuuksien mukaan aitoja luonnonmateriaaleja esimerkiksi muovin sijaan, koska ekologisuus on meille tärkeää. Toisaalta on ollut pakko tasapainotella budjetin kanssa ja välillä tehdä niitä kompromissiratkaisuja, jotta on voinut sitten satsata niihin itselle kaikkein tärkeimpiin kohtiin, kuten esimerkiksi portaisiin.   Tällainen tärkeä kohta oli myös lattia. Lattian valintaa pohdimme pitkään ja tilasimme näytepaloja useilta eri valmistajilta. Vaakakupissa painoivat käytännöllisyys ja kauneus. Edellisessä talossamme…

Facebook
Facebook
Google+
http://www.muuttovalmista.fi/tag/concept">
Twitter
Pinterest
Instagram